Sampo Kaulanen on somen kunkku - Pääpalkinto Some Awardseissa

Jounin kaupan kauppias Sampo Kaulanen nappasi eilen Some Awards -kilpailussa pääpalkinnon The Some 2014 sekä Someyllättäjä 2014 -kategorian voiton. Tänä vuonna K-ryhmään saatiin siis tuplavoittaja!

Sampon puheSampo Kaulasen luotsaamana pieni pohjoinen K-market on kasvattanut merkittävän digitaalisen jalanjäljen lyhyessä ajassa menestyksekkäillä kampanjoillaan. Myös kaupan somekasvona toimivan Kaulasen esiintymisen räväkkä ja rehellinen ote on saanut ihmiset ihastumaan Jounin kaupan somemeininkiin.

Kaulanen on aktiivisuudellaan onnistunut keräämään kuluvan vuoden aikana Jounin kaupalle yli 100 000 Facebook-seuraajakunnan.

 Tuomariston perustelut Kaulasen Some Awardsien voitolle olivat seuraavat: Sosiaalisuus yhdistää ihmisiä. Ja pienenkään maan kansa ei ole yhdestä puusta veistetty. Olemme rakentamassa uutta maailmaa yhdessä.

Sosiaalisuus vie myös tiedon aina oikeaan paikkaan, ja oikeaan aikaan. Ihmisille. Uusi maailma rakentuu aidolle ihmisyydelle ja se tarvitsee esikuvia ja esimerkkejä. Sosiaalisuus on pysyvä tila myös yritysten toimintaympäristössä.

Some Awards on Suomen johtava sosiaalisen median tapahtuma, joka tuo ammattimaisella ja viihteellisellä tavalla yhteen tunnetuimmat media- ja mainosalan asiantuntijat sekä sosiaalisen median vaikuttajat. Gaala järjestettiin toista kertaa Helsingin BioRexissä 11.11.2014. Paikalla oli noin 400 vierasta. Palkintoja jaettiin kaikkiaan 12 eri kategoriassa. Some-osaaminen on K-ryhmässä ollut viime vuosina vahvaa ja viime vuonna Pirkka voitti kilpailun Meemi 2013 -kategoriassa.

- Voittajissa näkyy sosiaalisen median kasvu yhä tärkeämmäksi osaksi ihmisten elämää ja näin myös liiketoimintaa. Jounin kauppa on erinomainen esimerkki niiden mahdollisuuksien hyödyntämisestä, joita Some meille kaikille tarjoaa, sanoo uusmediatoimisto Dinglen toimitusjohtaja Juho Jokinen.

DiplomitPojat ovat tulleet kotiin. Oikeanpuoleisen some-palkinnon heijastuksessa Sampo Kaulanen.