Viiltävät makkaravinkit

Grillikauden kestoherkusta saa monenlaista maistuvaa ruokapöytään. Katso vinkit viilloilla ja lisätäytteillä tuunaamiseen.

Makkara ei syyttä suotta ole suomalaisten suosikki kesän vihanneksista. Perinneherkussa löytyy valinnanvaraa perinteisemmästä lenkistä lihaisaan raakamakkaraan ja erilaisiin makumakkaroihin sekä kasvissyöjillekin sopiviin versioihin.

Chorizo, bratwursti, juusto-, ryyni- tai pekonimakkara – grillissä voi tiristä monta ulkoisesti samannäköistä, eri makuista makkaraa. Jokainen haluaa lautaselleen oman suosikkinsa, ja siinä onkin grillimaestrolla muistamista.

Viillot grillaajan apuna

Eri makkaroiden pintaan tehdyt erilaiset viillot pelastavat huonomuistisimmankin kokin ja antavat makkaroille persoonallisuutta. Nauravat makkaranpäät ja vinoviillot ovat klassikkoja, mutta kukaan ei estä heittäytymästä luovaksi viiltojen kanssa. Oletko kokeillut ristiä, hymynaamaa tai päätyyn tehtyä tähteä?

Lapset ilahtuvat päästessään virittämään omat herkkunsa tai vähintään kertomaan millaisia niistä haluavat. Kaikenikäiselle makkaramiehelle tai -naiselle viilloista voi olla myös muuta hyötyä.

Makkara omaan makuusi

Miksi tyytyisit valmiisiin makuvaihtoehtoihin, kun itse tekemällä tuunaat grilliherkusta juuri mieleisesi? Sujauta viiltoon pala juustoa, hienonnettua sipulia tai vaikka paprikasuikale ja nauti herkullisesta makuyhdistelmästä.

Makkaran kanssa saa olla luova ja kokeilla eri makuja tai kypsennystapoja. Hyvää tulee tikun nokassa nuotiolla, grillissä tulisilla hiilillä, pannulla ja vaikkapa foliossa kiukaalla. Seuraavan kerran kun mielesi tekee makkaraa, kokeile jotain uutta ja ylläty iloisesti!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.